Tervetuloo Taipalsaare Seurakunna Sivuil

Tapahtumat päivitetty 20.01.2012

 

Taipalsaaren seurakunta sijaitsee Etelä-Karjalassa. Taipalsaari (aiemmin Taipaleen pitäjä) kuului varhemmin Suur-Lappeen seurakuntaan, josta se erotettiin omaksi seurakunnaksi vuonna 1571.

Nykyisin seurakunta kuuluu Mikkelin hiippakuntaan ja Lappeenrannan rovastikuntaan. Seurakunnan jäsenmäärä on reilut 4200 henkeä. Väkiluku on pysynyt verrattain samana johtuen nuoresta ikärakenteesta. Tämä näkyy myös seurakunnan toiminnassa.

 

Taipalsaari on tunnettu ”välkkyvistä rannoistaan” ja sadoista saaristaan (700 saarta). Saimaan rantaviivaa on noin tuhat kilometriä. Pinta-alaltaan suurin saari on Kirkkosaari, siellä sijaitsee kirkko ja seurakuntatalo. Ja jonka ympärille seurakunnan viisikymmentä kylää sijoittuu. Vesistö on tarjonnut aikanaan lukuisille perheille elinkeinon. Onpa vielä tänäkin päivänä Taipalsaarella ammattikalastajia. Niin maan kuin veden vilja ovat olleet Luojan antamia lahjoja.

 

”Siis kiitos, Herra taivaan, kun lahjas meille toit

ja päivän työhön, vaivaantaas puhtaan leivän soit.

Suo, että ilomielin myös jaamme leipämme ja

sydämin ja kielin sua lakkaamatta kiitämme. (VK 462:3)